Personal training

Minun tarinani
Eräänä syksyisenä iltana kävelin juna-asemalle Leppävaarassa.

Olo oli turvonnut ja väsynyt, enkä voinut hyvin.

Tämä oli se hetki, kun tein yhden elämäni suurimmista päätöksistä.

Päätin, että nyt aukeaa uusi sivu elämässäni.

Painoa oli kertynyt 78 kg, joka oli 165 senttiselle ihan liikaa.

Kilot olivat kertyneet mm. pitkien työ- ja opiskelupäivien takia.

Huono syöminen, liikkumattomuus, toistuvat baari-illat ja
roskaruoka olivat aikaansaaneet minulle väsyneen ja pahan olon.

Tuosta olosta halusin päästä eroon.

Lähdin eteenpäin pienin askelin.

En enää syönyt karjalanpiirakoita aamupalaksi, jätin majoneesit kaupan
hyllyyn, vähensin baari-iltoja, enkä enää eksynyt grillille aamuyön tunteina.

Aloin käydä kävelemässä kolmesti viikossa. Aloin myös syödä terveellisemmin. Silloin vielä pelkäsin Personal Trainereita ja muistan sanoneeni, että “ sali ei ole mun paikka!”

Syy oli se, että kuntosali oli minulle vieras alue, enkä tiennyt, mitä siellä tehdään. Sen takia koin kuntosalin pelottavaksi paikaksi. Nyt olin valmis antamaan kuntosalille mahdollisuuden.

Sain kaverini kautta Elixiaan edullisen jäsenyyden.

Sain myös toisen kaverini auttamaan minut alkuun kuntosalikuvioissa.

Tein itselleni tavoitteen. Halusin päästä alle 60 kilon.

Alku tuntui kankealta, kun kunto oli sen verran huono. Pikkuhiljaa treenit alkoivatkin sujua paremmin ja paremmin.

Yhtäkkiä olin aivan koukussa saliin ja huomasin viettäväni siellä suurimman osan ajastani.

Oli huikeaa nähdä oma kehitys, joka tuli pikkuhiljaa, mutta varmasti.

Erään BodyPump-tunnin jälkeen istuin lattialla ja katsoin peiliin.

Huomasin olkapäihini tulleen muotoa.
Se fiilis ja innostus, mikä siitä tuli, oli aivan mahtava.

Aikaa kului eteenpäin, treenit sujuivat hyvin.

Yhtenä päivänä olin pukkarissa ja päätin mennä pitkästä aikaa vaa’alle. Suljin silmäni hetkeksi ja muistan, kun mielessäni pyöri ajatus “ Olisipa alle 60 kilon”.
Avasin silmäni ja yllätyin, kun vaaka näytti 56,1kg.
Olin siis tiputtanut omatoimisesti 22 kiloa.

Ennen - Jälkeen kuva

Fiilis oli huikea! Olin onnistunut tavoitteessani.

Aikaa tuohon projektiin meni yli vuosi niin, että tulokset olivat pysyviä.

Peilistä katsoi energinen, hyvinvoiva nuori nainen.

Tunsin oloni onnelliseksi.

Innostuin salista sen verran paljon, että ystäväni ehdottivat minulle, että lähtisin opiskelemaan Personal Traineriksi.

Niin minä tein. Ilmoittauduin Trainer4You:lle PT-kouluun ja valmistuin sieltä Personal Traineriksi 2013.

Ensin autoin itseäni ja nyt on aivan mahtavaa auttaa muita.

Unelmat ovat tehty toteutettaviksi. Follow your dreams, they know the way!

Personal Training